2012/02/11

Clean Up Your Room- Now!

Aamupäivällä läksyjen teon jälkeen aloin siivoamaan työpöytäni kaappia tarkoituksena saada kaikki koulukirjat mahtumaan sinne. Tähän asti olen tunkenut osan sinne ja loppuja säilyttänyt laukussa. Kaappi oli muutekin jo niin täynnä tavaraa, että oli jo aikakin siivota, taas vaihteeksi. 


 Ensi tyhjensi kaapin ja puhdistin cifillä kaikki liat pois.




Tavaroiden sängylle kasaamisen jälkeen alkoi jo kauhistuttaa, minne saan kaikki ne mahtumaan (Ja miten ihmeessä tuo kaikki roina on joskus mahtunut kappiin?!) No heitin kuitenkin ensi kaikki tarpeettomat vihot ja paperit pois ja tyhjensi vihreän korin sisällön. Sieltä löytyi mm. Cella tarrakone, ihan ensimmäinen penaalini ja Vantaan lukiot ja ammattikoulut-vihkonen, joka saatiin tässä muutama viikko sitten opolta, mutta jonka olen selvästikkin jo hylännyt.




Roskaa kertyi ihan älyttömästi (Niinkuin aina kun tyhjennän työpöydän laatikoita tai kaappia) Selvisin kuitenkin kunnialla loppuun ja innostuin vielä karsimaan loputonta kouluvihko-kokoelmaanikin, kun tajusin, että en ihan oikeasti ehkä enää tarvitse seiskan enkun vihkoa. 

Lopputulos oli kuitenkin hyvä ja toimiva. Sain kaikki kirjat mahtumaan ja tilaa jäi vielä lisääkin!

En tiedä mitä viimeisten kuvien laadulle tapahtui, mutta en nyt jaksa ottaa uusiakaan. Kaikki päiväkirjat ja vihot, jotka ennen olivat ylähyllyllä, löysivät nyt paikkansa alhaalta, jotta sain kirjat mahtumaan ylös. Itse olen ainakin tyytyväinen lopputulokseen!





Sitten vain paketoimaan ystävänpäivälahjoja....

5 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Munki pitäis yrittää siivoilla mun omaa huonetta... Kiva blogi sulla muuten! (:

http://saara-kissntell.blogspot.com/

Sonja kirjoitti...

vois kans siivota :D hihhi mulla on samallaine tollane kirja toi pinkki missä on noita kissoja :--)

Johanna kirjoitti...

hahaa, mä en ees muistanu tollasta vihkoa! Lukkokin on jotenkin sekasin, että en saa sitä auki:D

Iida kirjoitti...

Onneks jollakin on siivousintoo kun iteltä se puuttuu ihan täysin :-D ! Mut hei tää sun blogi on tosi mukavanolonen, tykkäilen!

http://draw-the-line-iida.blogspot.com/

Mmilya kirjoitti...

Tuli kyllä tosi kiva lopputulos! :)

muutenki tosi kiva blogi! (:

Löysin tänne Demin kautta, liityin sun lukijaksi, liityppäs säkin mun blogin lukijaksi osoitteessa http://mmilya.blogspot.com :)