2012/02/15

Dont' Be Afraid Of The Dark

Meni osittain viime sunnuntai pilalle, kun vuokrattiin Makuunista leffa Don't be afraid of the dark eli Älä pelkää pimeää, joka taitaa vieläkin mennä elokuvateattereissa. Meidän oli kai Katrin ja Neean kanssa tarkoitus käydä kattomassa kyseinen leffa elokuvissa, mutta päädyttiin johonkin muuhun, en nyt muista mihin. Luoja kiitos ei kuitenkaan käyty, koska olin ihan paniikissa jo kotonakin, jossa ruutu on paljon pienempi (42'). Kiljuttiin yhdessäkin kohtaa Heinin kanssa ihan tunteella. 





   
En ole koskaan oikeastaan ollut mikään kauhun ystävä. Menetin yöuneni jo ö-luokan elokuvissa Tiedän mitä teit viime kesänä ja Tiedän yhä, mitä teit viime kesänä. Nämä elokuvathan ovat siis täysin juonettomia ja perustuvat ainostaan säikyttelyyn, joita ainoat kauhu-elementitkin edustivat. Mutta silti, pelkäsin jopa niissä. 

Joten voitte siis jo kuvitella, miten tuskainen kokemus oli katsoa Älä pelkää pimeää. Meinasin jo ruveta itkemään, kun oli niin paniikissa. Trailerin loppustakin löytyvä kohtaus oli kamalin, ja luulin jo, etten pysty katsomaan leffaa loppuun.

No, selvisin kuitenkin, ja omasta mielestäni elokuva täytti sen ainoan tehtävänsä, ainakin omalta osaltani hyvin- eli pelkäsin. Juonikin leffasta löytyi, eikä elokuva perustunut silmittömään raakuuteen (vaikka ei raakuus mua juuri haittaakkan), niinkuin Tiedän mitä teit viime kesänä ja sen jatko-osat.




Itse en pysty katsomaan traileria loppuun. Enkä suosittele sitä kenellekään pelkurille, niinkuin minä.

Ei kommentteja: