2012/01/28

That We're Surrounded By The Comfort And Protection

Olen siis päättänyt hypätä mukavuusalueeni ulkopuolelle kirjallisuuden merkeissä. Varasin kirjastosta kaksi kirjaa, joidenka tyyppisiä en ole juurikaan lukenut (ainakaan lähiaikoina). Yleensä lukemani kirjat ovat fantasiaa, kuten Perillinen, Twilight ja Aikavartio. Nyt siis vuorossa nämä kirjat:



Kirjastahan ilmestyi äskettäin elokuva. Sitä en harmikseni ehtinyt käydä katsomassa.

Seuraavastakin kirjasta ilmestyy elokuva 20.4.2012. Poikani Kevin kertoo kouluammuskelijan äidistä. Kevinin äiti Eva kirjoittaa kirjeitä entiselle miehelleen pari vuotta tragedian jälkeen.



Varsinkin Lionel Shriverin kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Siitä näyttäisi löytyvän samaa tunnelmaa kuin Terhi Rannelan kirjasta Taivaan tuuliin, josta tykkäsin todella paljon. Siinä nuoren tytön Auran äiti kuolee, ja kirja kertoon tytön elämästä ja koettelemuksista. Aura ei koskaan palaa ennalleen, vaan hän kapinoi isäänsä vastaa. Hän rakastuu itseään paljon vanhempaan mieheen, jolla on säätöä muidenkin naisten kanssa.

Nyt sitten vain odottelemaan, että kirjat saapuu.

2012/01/19

Face to Face+ One to the Body

Nyt ajattelin siis tehdä sen ihonhoitopostauksen. Mulla on siis sekaiho, eli pintakuiva ja herkästi rasvoittuva. Pitkään käytin Garnierin puhdistugeeliä, mutta nyt kun sitä ei enää meidän Prismasta saa, vaihdoin sen Lumeneen. Puhdistusgeelit sopii mun iholle paremmin kuin muut.
Pyydän jo nyt anteeksi kuvien laatua....

Samaa sarjaa kuin aikaisempi Garnierin puhdistugeeli, käytän myös kasvovettä, joka on tunnustautunut todelliseski finnien tehopoistojaksi. Äiti tilasi dermoshopista kasvoveden ja olen sitäkin joskus käyttänyt, mutta se ei ole yhtä tujua kuin pure active.

Kasvovesiä käytän tosi paljon, niillä saa loput meikkivoiteet pois, mitä ei puhdistusaineella saanut. Dermosilin kasvovedellä pystyn myös jonkin verran pyyhkimään pois ripsiväriä.

Rasvojen kanssa mulla on aina ollut suurin ongelma, koska tarvitsen hyvän voiteen todella kuivalle iholle. Olen pitkään käyttänyt HTH:ta, johon tutustuin äidin kautta. Se on todella hoitavaa, eikä jätä ihoa kuivaksi. Joululahjaksi sain Pythomerin kasvorasvan-ja naamion, jotka on osoittautuneet todella hyviksi. Hinnat vaan on jossain pilvissä. Pythomer jättää kasvot aluksi rasvaiseksi ja punakoiksi, mutta jo n. 15 minuutin kuluttua ainakin mun iho on täydellisen värinen. Meikkivoiteen käyttö on vähentynyt runsaasti.
Pyöreä purkki on siis kasvorasva ja toinen naamio
Silmämeikinpoistoainetta olen vaihdellut aika tiheään tahtiin, mutta nyt olen vihdoinkin löytänyt oman suosikkini, joka on Lorealin. Nivean silmämeikinpoistoaineessa oli sama ravistus-idea, mutta sitä todellakin sai vaitkata, että aineet sekottuivat. Lorealissa ei ole samaa ongelmaa, vaan se sekoittuu jo parilla heilautuksella.
Kuorinnassa olen käyttänyt ystävältäni saamaa kuorintavoidetta, joka sopii hyvin herkälle ihollenni, koska se ei ole kovin rakeista. Garnier pure 3 in 1:nin ostin alunperin kasvojenpuhdistusaineeksi, mutta se oli liian rakeista, joten käytin sitä nenä-alueen kuorintaan, koska sillä sai mustapäät hyvin kuriin

+ One to the Body eli eniten käyttämäni vartalovoide on ehdottomasti taas Lorealia. Olen ollut koukussa jo monta vuotta. Myös Nivea soft on todella hyvää, mutta tästä pidän eniten. Tuoksukin on kohdallaan, koska se on varsin mieto.

Don't need make up to cover up- joo niin varmaan

Ajattelin tänään iltapäivällä tehdä postauksen ihonhoidosta ja omista ihonhoitotuotteistani. Koska mulla on ollut akne, aika pahakin sellainen, niin on tullut tässä vuosien varrella käyttettyä jos jonkin moisia tuotteita. Kolme antibiootti-kuuriakin olen syönyt. Nyt on kuitenkin iho hyvässä kunnossa. Varmaan johtuu e-pillereistä, joita olen syönyt nyt jonkin aikaa. Joskus tulee yksittäisiä finnejä, mutta niitäkin harvoin.

Tänään olen myös menossa taas äidin kanssa salille. Ostettiin meille molemmille kymmenen kerran sarjakortti, joka makso muistaakseni 55€ per henkilö. Koska tänään mä pääsen koulusta jo 13.00 ja äidilläkin on aamuvuoro, niin varmaan ehditään käydä uimassakin, kun se kuuluu samaan hintaan:D

Eilen olin Suvin kanssa Mercurian avoimissa ovissa. Oikeastaan olin mukana vain henkisenä tukena, koska olen menossa lukioon.

HUOM!! Kaikki täällä vierailevat voisitte laittaa postaus-ehdotuksia kommentteihin!!

2012/01/11

Neuletöitä

Elikkäs olen siis tekemässä itselleni kauluahuivia ja pitkävartisia villasukkia. Tein joululahjaksi siskolleni säärystimet samalla tyylillä (korinpohjaneuleella) kuin omat sukkani. Halusin vaihteeksi kokeilla jotain erilaista.


Tuubihuivin väkertämiseen varmaan menee jonkin aikaa, toivottavasti saan sen vielä täksi talveksi valmiiksi.


 Ja siis novitan Frida oli tuo lanka. Tykkäsin enemmän tästä sinisävyisestä kuin punaisesta
 Ja tässä sitten kuvia sukka-projektista. Valmis sukka näyttää kuvassa vähän oudolta, eikä korinpohja erotu kovin hyvin.

2012/01/10

Täydellisen tylsä päivä

Koulussa tehtiin ei mitään. Kuviksen tunnille meinasin jo nukahtaa, luojan kiitos päästiin puoli tuntia aikaisemmin. Kohta lähdenkin sitten taas kuntosalille Neean kanssa. Tää onkin oikea kuntoilupäivä. Päivällä koululiikka ja nyt salille.

Olen tässä aloittamassa kaulahuivin neulomista. Laitan kuvaa sitten kun saan kameran asennettua tälle koneelle. Langan kuviakaan ei löytynyt netistä, sen verran outo lanka. Löysin sen tarjouksesta anttilasta. Äiti onneks suostu maksamaan ne, alkaa olla jo rahat vähissäD:

2012/01/08

SHERLOCK HOLMES: A GAME OF SHADOWS

Käytiin siis kaverin kanssa kattomassa Holmes ja ihan mahtava taas kerran. Tykkäsin jo ekasta osasta tosi paljon ja kun kuulin että toka on tulossa oli pakko päästä kattomaan se.




Vaikka siis Holmesin pitäisi olla saman tyylinen kuin Neiti Marple tai Hercule Poirot, täytyy myöntää, että näissä uusissa versioissa ollaan aika kaukana sen tyylisestä salapoliisi-toiminnasta. Näissä Holmeseissa on kuitenkin paljon enemmän huumoria ja tunnelma elokuvissa on aivan erilainen.

Kukaan leffa-salissa ei voinut olla nauramatta tolle kohtaukselle. Ja siis kuka voi vastustaa ihanaa Robert Downey Jr:ia:D

Toki elokuvassa voisi olla enemmän "mysteeriä", mutta käy se näinkin. Taistelu-kohtaukset ovat hyvin erilaisia kuin normaalisti. Niistä pidin jo ekassa osassa. Kun siis Holmes ensin miettii mitä
tekee ja vasta sitten hyökkää.

Oli myös hauska nähdä millainen näyttelijä Noomi Rapace on, kun en ole aiemmin tämän leffoja nähny.






TÄHDET: ☺☺☺☺ ½

2012/01/05

Taide ei vaan aukea mulle

Oltiin siis eilen serkkujen, tädin, äidin ja siskon kanssa Ateneumissa ja täytyy myöntää, että jotkut taulut ei ihan avautuneet mulle. Olihan siellä toki hienojankin maalauksia, mutta yksikin taulu oli kuin ekaluokkalaisen maalaama.
Voi luoja me naurettiin serkkujen kanssa tälle kuvalla:D


 Lapin taika-näyttely oli kuitenkin hieno, (varsinkin se teos, joka oli televisio, ja jossa kuvattiin kun auto kiersi liikenneympyrässä. Se oli taidetta) ja kuvat oli todella vaikuttavia ja hienoja. Ne kuvasivat lappia hienosti.

Tänään hengattiin kotona: siivottiin (tai no iskä siivos, me käytiin kaupassa), käytiin yleisöluistelussa ja mummilla ja papalla kahvilla. Iskän kanssa kävin vielä äsken kävelemässä n. tunnin lenkin. Huomenna meenkin sitten kaverin kanssa leffaan (Sherlock Holmes) ja varmaan shoppaillaankin siinä jonkun verran.

2012/01/03

New Year's Eve

Aika hyvä elokuva, vaikka loppu olikin ennalta arvattavissa. (Siis että rakastuneet saa toisensa, kuolevat kuolee ja syntyvät syntyy). Elokuva oli ehkä heiman sekava ja henkilöt jäivät ainakin minulle etäisiksi. Elokuvasta tulee mieleen Love Actually (Rakkautta vain http://www.imdb.com/title/tt0314331/), joka sijoittuu jouluun ja kertoo monen toisilleen tuntemattoman tai tutun ihmisen aatosta. Ja siis se todellakin oli vain rakkautta.

Henkilöistä onnistuneimmat olivat lapsiensa syntymästä kilpailevat Griffin ja Tes Byrne sekä James ja Grace Schwab. Tuntui kuin heistä olisi saanut enemmän irti elokuvan aikana. Ja erityisesti Til Schweigerin (James Schwab) pienen pieni aksentti oli ihanan kuuloista:D

Samoin myös Robert De Niron näyttelemä Stan Harris oli todella koskettava hahmo, vaikka uskalla väittää, että De Niro on urallaan tehnyt paljon parempiakin rooleja.

Hilary Swankin roolihahmo Claire Morgan jäi mieleen. Hän piti tärkeämpänä hoitaa uudevuodenpallo kuntoon, vaikka tämän isä teki kuolemaa sairaalaassa.

Michelle Pfeifferin hahmo Ingrid oli hiukan omituinen, mutta omalla tavallaan suloinen. Henkilökohtaisesti en Zac Efronista niin tykkää, mutta menihän se tässä sivussa.


Lea Michelen ja Ashton Kutcherin esitämät Elise ja Randy olivat jokseenkin turhia, vaikka Lea olikin saanut laulu-roolin Jon Bon Jovin seurana. Demiä lainaten Jon olisi voinut pysyä äänitysstudiolla. Hänen rooliinsa ei kuulunut muuta kuin Lauran (Katherine Heigl) takaisin mankuminen ja pari laulua.


Muita hahmoja olivat Sam (Josh Duhamel), Haley (Abigail Breslin mm. Sisareni puolesta), Kim (Sarah Jessica Parker, jonka mies Matthew Broderick piipahtaa elokuvassa), Brendan (Ludacris) ja Kominsky (Hector Elizondo).

Vaikka elokuva oli viihdyttävä ja nauroin monessa kohtaa, tykkään itse enemmän katsella Die Hard-tyyppisiä elokuvia. Vaikka käy välillä tällainen rento komedia.

Tähdet: ☺☺☺

2012/01/02

Lunta!!! Siis ensimmäisen kerran tänä vuonna (tai siis tänä talvena) sataa lunta niin, että se jopa saattaa jäädä maahan pysyvästi. Tänään oli muutenkin tosi hyvä päivä, joten lumisade kruunas sen.
 
Kävin tänään taas salilla kaverin kanssa, ainakaan se ei jäänyt siihen yhteen kertaan, niinkuin odotin. Jäi kuitenkin niin hyvät kokemukset, että oli pakko käydä uudestaan:D
,
Aamulla meinasi tulla kiire ihonpuhdistukseen, jonka äiti oli varannut jo kymmeneksi. Heräsin yhdeksältä, joten en ehtinyt aamulla suihkuun. Kasvot olivat koko päivän punaiset joiltan alueilta, mutta luojan kiitos meikkivoide toimi pelastavana enkelinä (osittain). Hoitaja ilmeisesti purki stressiään naamaani, koska tämä kerta sattui tuplasti (Huom! Triplasti) enemmän kuin edellinen. Sain kuitenkin hoidon 15€ halvemmalla, opiskelijatyön ansiosta.

Huomenna mennään kaverin kanssa Helsinkiin leffaan. Tarkoituksena ois kattoa New Year's Eve, arvostelua ja mielipidettä sitten mahd. huomenna.

2011/12/29

Honesty by Billy Joel


Tää on ihan mahtava biisi, en varmaan koskaan kyllästy kuuntelemaan näitä sanoja!! Kannattaa ehdottomasti kuunnella.

Paniikkia ja vesisadetta

Nurse Jackie alkaa taas tammikuussa! Oon ihan fiiliksissä. Tässä nyt vasta vuosi odoteltu, että se jatkuisi. Sen tyylistä sarjaa tähän mun Kova Laki ja Blue Bloods-elämääni tarvitaankin. Jotain muuta siis kun poliiseja ja syyttäjiä.


Eilen kuntosalilla meni ihan mahtavasti. Ajattelin ensin et se menee silleen et minä hiippailen laitteesta toiseen naama punasena. Luoja kiitos se oli täynnä jotain eläkeläisiä, eikä siellä tarvinnut hävetä mitään. Eikä tullut ees paikat kiipeeks. Luulin että en pääsisi sängystä ylös, mutta sainkin yllättyä positiivisesti.

Ja tänään saatiin äidin kanssa netti tähän meidän kannettavaan. (Siis parin paniikissa iskälle ja dna:lle soitetun puhelun jälkeen) 

Book Review

ERAGON


Kirja: 

KIRJAILIJA: Christopher Paolini
JUONI: Eragon-niminen 15-vuotias poika löytää metsästysretkellään sinisen kiven, joka osoittautuukin myöhemmin lohikäärmeen munaksi. Lohikäärmeen kuoriuduttua Eragon piilottaa sen metsään. Ra'zacit hyökkäävät Eragonin kotiin tavoitteenaan saada lohikäärmeen muna ja Eragonin eno kuolee hyökkäyksessä. Eragon päättää kostaa Ra'zaceille ja lähtee yhdessä Saphiran ja Tarinankertoja Bromin kanssa kostoretkelle. Ra'zacien löytäminen ei ole helppoa, mutta myöhemmin, kun nämä ovat vaeltaneet jo pitkän matkaa ra'zacien perässä, Dras-Leona-nimisen kaupungin ulkopuolella ra'zacit pääsevät yllättämään toverukset. Brom saa veitsen kylkeensä ja kuolee myöhemmin luolassa, jolloin paljastuu että hän on entinen lohikäärmeratsastaja. Kuvaan astuu myös Murtagh, joka on pakolainen ja valapatto-Morzanin poika. Vardenien ja Urgalien sota syttyy ja Eragon ja Saphira tempautuvat siihen mukaan. Vardenit lyövät urgalit ja Eragon onnistuu tappamaan varjo Durzan lävistämällä tämän sydämen. Sota kuningasta vastaan on alkamassa.


Elokuvasta Eragon
Kirjan kansi

Olen ollut koukussa Perilliseen jo monta vuotta. Odotan innolla, että viimeinen osa suomennetaan. Kirjoja on siis neljä: Eragon, Esikoinen, Brisingr ja Perintö, joka vielä odottaa suomentamista. Vaikka monet fantaisa-kirjat ovat hyvin samanlaisia (ja vaikka Perillinen muistuttaa jonkin verran Taru sormusten herrasta-sarjaa) olen tykännyt Paolinin kirjoista. Alagaesia on mielenkiintoinen maa, jossa asuu haltioita, kääpiöitä, ihmisiä, lohikäärmeitä ja urgaleja. 


Kirja on kuitenkin paksu. Sitä olisi voinut tiivistää, koska kaikki eivät jaksa lukea 700 sivuisia jättiläisiä. Tosin tarina on mukaansatempaava, eikä kirjan koolla pitäisi olla mitään merkitystä lukijakuntaan. 


Kirjassa on paljon tietoa sarjan keskeisistä hahmoista, lohikäärmeistä. Niistä kerrotaan lisää tietoa läpi koko kirja, ja monesti mainitaan, että lohikäärmeet ovat mahtavia olentoja (eivätkä missään nimessä vain eläimiä) jotka eivät välttämättä itsekkään tiedä, mihin kaikkeen pystyvät.

2011/12/28

Only a Few Day....

Vuonna 2011 olenko.....?

1. Syönyt liikaa karkkia? Joo
2. Tsempannut koulussa? Ainakin olen yrittänyt
3. Matkustellut? Pietariin laivalla
4. Juhlinut? Mitä? Ripari oli kesällä, synttäri yms.
5. Rakastunut? Joo varmaan, nyt en ainakaan ole
6. Leiponut? Jonkun verran
7. Ottanut aurinkoa? Tottakai!!
8. Ollut kipeä? Joo
9. Kehunut kaveria? Joo
10. Salaillut asioita? :D
11. Pettynyt? Monesti
12. Nauranut tyhmille vitseille? Nauran vain niille
13. Saanut jotain mistä olet aina unelmoinut? No en ehkä aina, mutta pitkään kuitenkin
14. Parantanut jotain arvosanaa? En muistaakseni, mahd. hissaa
15. Pitänyt jotain toista blogia? Ehkä alkuvuodesta
16. Itkenyt? Ööö...kerran viikossa (en voi sille mitään että itken pienitäkin asiosta)
17. Ostanut jotain, johon ei ole ollut varaa? En
18. Ostanut jotain, mitä et ole käyttänyt? Varmaan
19. Juossut karkuun? En
20. Varastanut? Ööö...siskolta
21. Aloittanut uuden harrastuksen? En, tosin innostuin elokuvista
22. Hölmöillyt? Koko ajan
23. Säätänyt? Muut säätää, en minä (olen se ainut organisaattori)
24. Saanut rahaa enemmän kuin osasit uskoa? Joo, rippilahjaks
25. Hyppinyt trampoliinillä? En, enkä hypi
26. Satuttanut itsesi? Mitä nyt pari kertaa....
27. Turhautunut? Joo
28. Syönyt liikaa? Joo
29. Syönyt liikaa jäätelöä? Sitä ei voi syödä liikaa
30. Saanut palkkaa? Joo

Lempi asiani vuonna 2011....
1. Ruoka? Varmaan pizza
2. Väri? Lila, valkoinen ja harmaa
3. Juoma? pepsi
4. Lehti? Demi ja Cosmo
5. Vuodenaika? Talvi
6. Julkkis? Ööö...varmaan Bruce Willis, Kevin Costner, Skeet Ulrich, Robert Downey Jr ja Jamie Bamber 
7. TV-ohjelma? Rantavahdit ja Kovat Lait
8. Elokuva? Näitä on varmaan miljoona. Ainaskin Die Hardit
9. Laulaja tai bändi? NKOTBSB ja Michael Bublé
10. Juhla? JOULU!!


Tänään:

-Olen menossa kaverin kanssa kuntosalille. Vähän on talven aikana liikkuminen jäänyt....Kunto varmaan jossain pohjamudissa
-Saadaan vihdoinkin nettiyhteys kannettavaan, pääsen lataamaan kaikki tarpeelliset tiedostot niinku iTuesin
-Laitan ensimmäistä kertaa elämässäni yksin jauhelihakastiketta (joo, tiedän, kuulostaa säälittävältä)
-Yritän saada itseni koottua ja tekemään ai-tutkielmaa (tosin, voihan sitä tehdä huomennakin)

Joululahjoista

Siinä on ainakin osa rasvoista ja suihkugeeleistä, joita sain joululahjaksi


Dieselin Loverdose-tuoksu oli pakko saada

Ja siis sisko kanssa puoliks saatiin asusin kannettava
Muita lahjoja oli ainaki korvikset, cosmopolitan puoleksi vuodeksi ja yöpuku.

2011/12/27

Nyt sitten vihdoin ja viimein....

....Saatiin kannettava (siskon kanssa puoliks) jota oon himoinnu jo pitkään. Netti siihen tulee kyllä vasta huomenna, mutta voin kuvitella että sotahan siitä syntyy, kumpi saa ensi käyttää. Pitänee käyttää isomman oikeutta.
    Mutta joo, päätin taas aloittaa bloggauksen, toivottavasti nyt jaksaisin vähän pidempään. Odotan innolla, että pääsen arvioimaan kirjoja, elokuvia ja musiikkia.

Päivän biisi (yritän laittaa niin usein kun muista) on tänään:
http://www.youtube.com/watch?v=dLhFDYQHDQY&ob=av2e

Aikamoinen massabiisi, mutta en nyt tähän hätään keksi muuta.