2012/08/27

Syysvaatteita

paita paita2 paita3

Kirjoitustaukoa(ko)? Joo tiedän, ehkä vähän liian pitkään. Mutta nyt kun on aikaa, niin teen pari postausta valmiiksi niin ei tule tällaisia taukoa. Kirjoitettavaa olisi, mutta ei ole aikaa kirjoittaa. Sen jälkeen kun on tehnyt läksyt ei tee enää mieli istua tietokoneella. Ja muutenkin on tosi väsynyt olo. Mutta yllä siis muutamian syysvaatteita, joita ostettiin Kappahlista. Siellä oli kaikki normaalihintaiset -25% ja ihan mukavastihan sitä kolmenkympin neuleista saa alennusta. Tuossa sinisessa neuleessa on sellaiset leveät hihat. En nyt saanut niitä tuohon kuvaan näkyviin.
     Olin viime viikonlopun Katrin kanssa kerhonohjaajakoulutuksessa Holmassa ja täytyy myöntää, että siellä kouluuväsymys tuplaantui. Eikä me oikestaan opittu siellä mitään uutta, varsinkin kun ollaan jo yksi kerhovuosi vedetty. Mutta huomenna ollaan menossa keilaamaan serkun ja Heinin kanssa, eli pääsee vähän rentoutumaan. Aina tuollaisia pikkuisia kaverihetkiä on hyvä viettää. Just oltiin torstaina leffassa Suvin ja Essin kanssa katsomasa Ted. Suosittelen!! Eli ei munkaan elämä ihan pelkää koulua ole, vaikka siltä välillä tuntuu.

2 kommenttia:

laura kirjoitti...

tosi kiva blogi! :-) käyks kurkkaamas myös mun blogin: http://enjoy-theday.blogspot.fi/
ja liity ihmees lukijaks jos vaan tykkäät :D

Johanna kirjoitti...

Käyn kurkkaamassa:D